maanantai 25. huhtikuuta 2016

Esillepanot






1. Pakkaskampanja,vaatekauppa

Tässä esillepanossa käytin lähinnä sinistä, harmaata ja mustaa. Julisteen sijoitin, koska se helpottaa asiakasta ymmärtämään, että kyse on talviesillepanosta ja vaikkapa ulkoiluun tarkoitetuista tuotteista.
Mielestäni tuotteita on sopiva määrä, eikä esillepano ole sekava.
Halusin purkuesillepanonkin olevan siisti, joten tuotteita ei ole siinä hyvin paljon. Kyltit halusin näkyville paikoille ja tuotteet helposti saataville.

Käytin värioppia siten, että esillepanossa oli vain kolmea väriä, jotka olivat suht. neutraaleja ja sopivat toistensa kanssa yhteen. Myös kalusteet ja muut oheistavarat esillepanossa olivat teemaan ja väreihin sopivia. Sommittelu on selkeä ja tuotteet ovat siististi paikoillaan ja niitä on helppo ottaa vaikkapa kokeiltavaksi.
Esillepano oli kokonaisuudessaan selkeä, siisti ja helppo. Asiakas näkee kaikki tuotteet, sillä niitä ei ole liikaa. Ensimmäisessä oli enemmän tavaraa ja somistetta, mutta se pysyi silti selkeänä kalusteiden ja somistuksen asettelun vuoksi.




 2. Kesänalkukampanja, sisustuskauppa

Toisessa kampanjassa halusin panostaa eniten esillepanon selkeyteen, sillä on kysymys sisustuskaupasta ja visuaalinen näky on asiakkaalle hyvin tärkeä. Käytin punaista ja vihreää vastaväriharmoniaa, ja joitakin esim. ruskeaa, jotta se vähän rauhoittaisi kokonaisuutta. Tuotteita oli melko vähän ja esillepanot olivat yksinkertaisia. Ajattelin teemaa "Keittiö & kylpyhuone", jotta sain tuotteita kahdesta kategoriasta. 


2. Kesäurheilukampanja, vaatekauppa

Näissä esillepanoissa käytin kahta vahvaa väriä. Vaikka kyse olikin kesäkampanjasta, en halunnut tuoda esille liikaa värejä ja tämä esillepano oli painottunut selkeästi salibandyn pelaajiin, joten se oli kohdennettu.
Nämä värit myöskin sopivat sekä naiselle että miehelle, vaikkakin valtaosa pelaajista ovatkin miehiä. Tuotteita en käyttänyt liikaa tässäkään esillepanossa, mutta käytin hyväkseni julisteita, jotta esillepanoon tuli lisää väriä.

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Pyyheliinat Decostudylla



1. Seinä

Ensimmäiselle seinälle toteutin kolmisoinnun. Käytin violettia, punaista ja oranssia. Päädyin näihin väreihin, sillä ne näyttivät taustaa ajatellen kauneimmilta. Tämä on mielestäni näistä esillepanoista paras.

2. Seinä

Toiselle seinälle tein esillepanon vastaväriharmoniaa käyttäen. Oranssi ja sininen näyttävät hillityiltä, kun sävyt ovat aika vaaleat.

3. Seinä

Kolmannella seinällä on mielestäni hyvin onnistunut esillepano, jossa käytin lähiväriharmoniaa. Värit sopivat mainiosti tummaan taustaan ja esillepano on runsas.

4. Seinä

Tämä esillepano on mielestäni näistä vähiten onnistunut, ja se olikin kaikista vaativin toteuttaa, myöskin sen takia, ettei Decostudyssa kaikille tuotteille ollut tarvittavia värejä. Tässä siis yritin toteuttaa nelisointua.

Tuoteneuvonta yrityksissä -seuranta

Miten onnistuitte tavoitteissanne?

Päivä 1:
Ensimmäiselle päivälle emme asettaneet erityisempiä tavoitteita, vaan pääasia oli päästä mukavasti alkuun ja saada hieman pohjaa ja kokemusta tulevia esittelyjä varten. Saimme ihan mukavasti (noin 10-15) kontaktia ja pystyimme laittamaan mieleen joitakin asioita, joita voimme hyödyntää tulevissa esittelyissä.

Päivä 2:
Toisena päivänä onnistuimme tavoitteissamme ihan hyvin. Asiakkaita oli ihan mukavasti ja saimme usealle esiteltyä tuotteitamme ainakin ohimennen. Myimmekin muutaman tuotteen. 

Päivä 3:
Onnistuimme huonosti. Kontakteja oli hiljaisen päivän takia todella vähän. Tämä oli hieman huono päivä esittelyn kannalta.

Päivä 4:
Tämä päivä meni mielestäni huomattavasti paremmin, koska oli kuitenkin enemmän asiakkaita liikkellä. Saimme tuotteita myytyä ja kontaktejakin ihan mukavasti. Saimme tehdä ohessa muutakin tuoteneuvontaa asiakkaille, ja se on meistä kummastakin ollut tosi kiva juttu.

Päivä 5:
Tänään olin töissä Emotionilla neljään asti, jonka jälkeen jäin Miran kanssa esittelemään pariksi tunniksi Lumenen hyaluronitiivistettä. Tavoitteenamme oli saada esiteltyä ja annettua näytteitä mahdollisimman usealle asiakkaalle. Emme saaneet kovin montaa kontaktia, joten emme edes päässeet tavoitteeseemme.

Päivä 6:
Esittelimme tänäänkin eilistä tuotetta. Tavoitteenamme oli saada mieluiten myös myydyksi tuotteita. Kontaktitavoitteemme oli noin 10. Emme päässeet kontaktitavoitteeseen, mutta saimme kaksi tuotetta myytyä.

Päivä 7:
Esittelimme Giorgio Armanin Sun ja Air -tuoksuja. Emme saaneet kovin useita kontakteja ja minulla ei ole edes itselläni tarkkoja määriä, vaan ne voi katsoa Miran blogista viimeisiltä kolmelta päivältä. Saimme ohjattua asiakkaita kuitenkin helposti esittelypisteelle, joka oli sopivasti keskellä myymälää.

Päivä 8:
Esittelimme Cliniquen meikkivoidepuikkoa ja kahta erilaista kasvovettä. Onnistuimme tavoitteissa ihan hyvin asiakasmäärään nähden. Miran blogista näkee tarkemmat kontaktiluvut.

Päivä 9:
Esittelimme yhä edellistä tuotetta. Sain tänään myytyä yhden meikkivoidepuikon ja samassa asiakastilanteessa tyytyväinen asiakas antoi minulle hyvää palautetta palvelusta. Miran blogista näkee kontaktien tarkat luvut.

Mitä kehitettävää?

Päivä 1:
Kehitettävää jäi todella paljon. Olisimme voineet ottaa kontakteja huomattavasti reippaammin ja ottaa tietoa tuotteista vielä enemmän. Myös esitteleminen olisi voinut olla rohkeampaa.

Päivä 2:
Olisimme voineet ottaa kaikki KC Professionalin Color Mask tuotteet ja No Nothing -sarjan tuotteet esittelyyn, koska enemmän meni hoitoaineita ja shampoita kun Color Maskeja. Olisi pitänyt ottaa kontaktit ylös.

Päivä 3:
Itse esittelymme oli todella hyvin valmisteltu ja tutustuimme tuotteisiin rauhassa ennenkuin säntäsimme esittelemään niitä. Koska asiakkaita oli todella vähän, en voi oikein sanoa tähän kohtaan mitään.

Päivä 4:
Olisimme voineet ohjata useampiakin asiakkaita esittelypöytämme luokse. Muuten kyllä seurasimme jatkuvasti, että esittelypöytä pysyi siistinä ja että kontaktit tuli merkittyä.

Päivä 5:
Olisimme voineet ottaa enemmän kontaktia asiakkaisiin ja ohjata tutustumaan tuotteeseen. Asiakkaita oli muutenkin tämän viikon esittelypäivänä todella vähän.

Päivä 6:
Kehityskohtia on aina, varsinkin kontaktinotossa, mutta mielestäni meni ihan hyvin.

Päivä 7:
Tämä päivä meni ihan mukavasti, koska saimme asiakkaisiin kontaktia ihan hyvin, mutta aina voi parantaa sitäkin.

Päivä 8:
Olisimme voineet napata hihasta useampaa asiakasta, vaikkakin pari viimeistä esittelypäivää olivat todella, todella hiljaisia.

Päivä 9:
Sama kuin kahdeksannen päivän kohdalla.

Miten tavoitteiden mittaamista voisi kehittää?

Päivä 1:
Voisimme ottaa tavoitteet ihan kirjallisesti ylös tai muuten laskea ne tarkemmin mielessämme. Meillä oli kaksi tuotetta, joten olisimme myöskin voineet kirjata ylös kummastakin tuotteesta omat kontaktinsa, vaikka ne ovatkin lähes samat.

Päivä 2:
Olisi pitänyt ensinnäkin miettiä etukäteen ja valmistella, kuinka kirjaamme kontaktimme ylös.

Päivä 3:
Minun mielestäni kontaktien seuranta oli ihan hyvin toteutettu ja toimi meille kummallekkin oikein hyvin. Tarpeeksi yksinkertainen menetelmä on helpoin.

Päivä 4:
Minun mielestäni kontaktien seuranta oli ihan hyvin toteutettu ja toimi meille kummallekkin oikein hyvin. Tarpeeksi yksinkertainen menetelmä on helpoin.

Päivä 5:
Tavoitteiden mittaamiseen meillä on ihan tarpeeksi hyvä menetelmä.

Päivä 6:
Tavoitteiden mittaamiseen meillä on ihan tarpeeksi hyvä menetelmä.

Päivä 7:
Tavoitteiden mittaamiseen meillä on ihan tarpeeksi hyvä menetelmä.

Päivä 8:
Tavoitteiden mittaamiseen meillä on ihan tarpeeksi hyvä menetelmä.

Päivä 9:
Tavoitteiden mittaamiseen meillä on ihan tarpeeksi hyvä menetelmä.

Mitä tekisit nyt toisin?

Päivä 1:
Ottaisin enemmän kontaktia asiakkaisiin ja kysyisin lisää tietoa esiteltävästä tuotteesta.

Päivä 2:
Saattaisin esitellä tuotetta useammallekkin henkilölle, vaikka he eivät olisikaan kysyneet hiustuotteista.

Päivä 3:
En oikein osaa sanoa. Otimme kontaktin kuitenkin lähes kaikkiin kuuden tunnin aikana käyneisiin potentiaalisisiin asiakkaisiin.

Päivä 4:
Olisin suosittelut esittelemiämme tuotteita napakammin esimerkiksi kaikille värivoiteen ostajille.

Päivä 5:
Olisin kertonut esim. kassalla ollessani tuotteesta enemmän ja ohjannut tutustumaan.

Päivä 6:
Olisin kertonut esim. kassalla ollessani tuotteesta enemmän ja ohjannut tutustumaan.

Päivä 7:
Tein mielestäni mahdollisimman paljon tämän eteen, koska näytteiden anto ja tuotteen myyminen onnistui ihan hyvin.

Päivä 8:
Olisin ohjannut useamman asiakkaan tutustumaan tuotteeseen.

Päivä 9:
Olisin ohjannut useamman asiakkaan tutustumaan tuotteeseen ja maininnut myös ohimennen Cliniquen uudesta meikkivoiteesta ja tarjoustuotteista, jotta olisin saanut asiakkaan esittelytilanteeseen.

Mikä oli vaikeaa ja mikä helppoa?

Päivä 1:
Helppoa oli jutella ja kertoa tuotteista asiakkaille, kun kontakti oli saatu. Itse pöydän rakentaminen oli myös helppoa ja tuotteiden esillepano esittelypöytään. Vaikeaksi tuli juurikin kontaktien saaminen ja uskallus. 

Päivä 2:
Oli hyvä, että pöytämme oli lähellä sisäänkäyntiä, koska asiakkaisiin oli helpompi ottaa kontaktia. Vaikeaa oli saada tiettyä tuotetta hakemassa olleet asiakkaat kiinnostumaan esittelemistämme tuotteista.

Päivä 3:
Vaikeaa oli keksiä tekemistä sille ajalle, kun asiakkaita ei ollut, mutta sinä aikana tutustuimme tuotteisiin ja ideoimme jo seuraavaakin päivää. Tuotteisiin oli helppoa ja mukavaa tutustua.

Päivä 4:
Ei oikeastaan ollut vaikeaa mikään. Helppoa oli saada ihmiset ostamaan kampanjassa edullisesti olleita meikkisieniä.

Päivä 5:
Näihin on vähän vaikea vastata, kun tällä viikolla asiakkaitakin oli niin vähän että kontakteja ei olisi saanut millään paljoa enempää. Vaikeaa oli saada kontakteja, mutta se ei ollut meistä kiinni.

Päivä 6:
Näihin on vähän vaikea vastata, kun tällä viikolla asiakkaitakin oli niin vähän että kontakteja ei olisi saanut millään paljoa enempää. Vaikeaa oli saada kontakteja, mutta se ei ollut meistä kiinni.

Päivä 7:
Asiakkaiden kiinnostuksen herättäminen.

Päivä 8:
On hankalaa saada asiakas kiinnostumaan, jos hänellä on mielessään jokin tietty tuote, tai asiakas on vaikkapa kiireinen. Helppoa on selittää ominaisuuksia, kun ne opiskelee ennen esittelytilannetta tarkasti.

Päivä 9:
On hankalaa saada asiakas kiinnostumaan, jos hänellä on mielessään jokin tietty tuote, tai asiakas on vaikkapa kiireinen. Helppoa on selittää ominaisuuksia, kun ne opiskelee ennen esittelytilannetta tarkasti.

Tuoteneuvonta työpaikalla -tavoitteet

1.
Tavoitteet:
Tälle päivälle emme ehtineet asettaa sen kummempia tavoitteita. Kummallakin oli tietysti omat henkilökohtaiset tavoitteensa varmasti mietittynä. Minun tavoitteeni oli ainakin se, että pääsen hyvin alkuun ja saan edes muutaman kontaktin asiakkaisiin.


2.
Tavoitteet:
En tiedä vielä tuotetta, mutta tavoitteenani on saada ainakin 20 kontaktia päivän aikana. Yritän rohkeammin ottaa kontaktia asiakkaisiin ja toivon, että meillä on tarpeeksi helppo tuote esiteltäväksi.


3.
Tavoitteet:
Tavoitteenani on saada kirjattua ylös kaikki kontaktimme ja myydyt tuotteet. Kontaktien määrällä ei niinkään ole minulle merkitystä, vaan sillä, kuinka itse esittelytilanne menee ja onko esittely laadukasta.


4.
Tavoitteet:
Tälle päivälle asetan 10 kontaktin alarajan, ja lisää myytyjä tuotteita.


5.
Tavoitteet:
Tälle päivälle asetan 5 kontaktin tavoitteen, koska itse olen esittelemässä vain pari tuntia.

6.
Tavoitteet:
Esitellä ainakin kymmenelle asiakkaalle ja saada myös myytyä edes yksi tuote.

7.
Tavoitteet:
Ainakin kymmenen kontaktia ja yksi myyty tuote.

8.
Tavoitteet:
Kymmenen kontaktia ja 2 myytyä tuotetta.

9.
Tavoitteet:
Yksi myyty tuote ja kaikkien esiteltävien tuotteiden esitteleminen ainakin 10 asiakkaalle.

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Pääsiäiskampanja/esillelaitto

Seuraa käyttäjän Annika taulua Inspiraatiot Pinterestissä.


Tässä etsin itselleni pääsiäisaiheisia kuvia, joissa on rento tunnelma ja kauniita esineitä. Kuvista otin ideoita Decostudy -esillelaittooni.





Tein somistuksen tueksi "esitteen", jossa käytin samankaltaisia värejä. Jätin siitä yksinkertaisen, koska en halua sen vievän esillepanosta liikaa tilaa. Laittaisin sen jonnekkin keskelle esillepanoa.




Käytin esillepanossani paljon värejä, mutta en liikaa, jotta esillepano jäi selkeäksi. Tuotteitakin käytin hillityn määrän, että esillepano on useiden värien kanssakin mahdollisimman selkeä.

Värioppia toteutin siten, että alatasolla olevilla koreilla on yhteensopivat värit ja yläpuolella olevassa telineessä olen käyttänyt vastaväritekniikkaa. Toimii mielestäni oikein hyvin, koska pääsiäinen on värikäs.

Sommittelin tuotteet symmetrisesti kummallekkin puolelle, jotta esillepano pysyisi selkeänä. En käyttänyt muuta somistusta taustalla, kuin esitettä, jonka olin tehnyt. Tuotteita oli runsaasti, joten ajattelin olla lisäämättä enää mitään muuta ylimääräistä.

Kaupallinen kalenteri

Kalenterista löytyvät pakkaskampanja ja kesänalkukampanja (suurkampanjoita), joulukampanja, koulunalkukampanja, värikampanja ja kesäurheilukampanja (pienkampanjoita).


sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Tuoteneuvonta - Omat tavoitteeni

Omat tavoitteeni tässä tutkinnonosassa ovat aika korkealla. Olen aina pitänyt tuoteneuvontaa yhtenä vahvuuksistani myynnissä, sillä olen rohkea esiintyjä.

Tahdon oppia paljon erilaisia keinoja tuoteneuvontaan ja käydä koko tuoteneuvontaprosessia vaiheittain läpi.

Tiedän tuoteneuvonnasta ennestään jo sen verran, mitä olen oppinut harjoitteluissa. Tuoteneuvontaa tehdään työpaikoilla jatkuvasti eri tavoin.

Esittelyt työpaikoilla ovat hyvä lisä kurssille ja antavat vaihtelua ja monipuolisuutta koulun tiloissa oppimisen sijaan. Näiden esittelyjen aikana tahtoisin oppia, kuinka tuotteita esitellään ammattimaisesti ja saadaan mahdollisimman useat asiakkaat ostamaan.

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Tuote-esittely korvaava tehtävä

Tein tuote-esittelyanalyysin Mangustissa ja Ysaolla. Ysaolla hiusalan luokkani opiskelijat sattuivat esittelemään useampia hiustuotteita luokkalaisille ja ajattelin analysoida yhden ryhmän esitystä.
Ysaolla kävi silloin myös saksiedustaja, jonka tuote-esittelyä seurasin.


Mangusti analyysi:
Pyysin myyjää auttamaan minua oikeanlaisen ja minulle sopivan suklaapatukan löytämisessä.


Myyjä esitteli erilaisia vaihtoehtoja tuotteista. Hän kertoi vaikkapa, että Elovena- ja myslipatukat sopivat parhaiten vaikkapa välipaloiksi tai kevyempään herkutteluun.
Esiintyminen oli reipasta ja monipuolista. Asiakkaan kysymyksiin vastattiin asiallisesti.
Esittelyssä ei ollut pistettä, mutta tuotteet olivat siististi esillä ja niitä oli runsaasti. Vaihtoehtoja oli paljon.
Käytännön järjestelyt oli tehty juurikin siten, että hyllyt olivat siistejä ja tuotteita oli saatavilla. Tietoa ei paljon ollut tuotteista, mutta sitten ahkerasti luettiin tuoteselosteista. Patukoiden maut olivat kuitenkin myyjälle selvästi tuttuja.
Tuotteita esiteltiin puhumalla. Vertailimme paljon pakkauksia ja niiden ravintosisältöjä.
Muuta toimintaa ei ollut, paitsi tietysti kaikki muut myymälän tehtävät.
Esittelijä opasti siten, että näytti mistä löytyy erilaisia suklaapatukkavaihtoehtoja. Ja opasti myös siinä, mikä voisi olla paras vaihtoehto vaikkapa urheilijalle tai ihan vaan herkutteluun.


Hiustuotteiden analyysi:
Seurasin ja kuuntelin opiskelijoiden tuote-esittelyä, jossa he esittelivät luokkalaisille Elumen -hiusvärituotesarjaa.


Esiintyminen oli reipasta ja se oli valmisteltu hyvin. Esittelijöitä oli pisteellä kolme ja tuotteita muutama. He ottivat katsekontaktia ja vastasivat kysymyksiin.
Esittelypiste oli hyvin yksinkertainen, mutta esittelijät laittoivat tuotteet kauniisti ja selkeästi esille pöydälle.
Käytännön järjestelyt oli tosiaan toteutettu hankkimalla kaikki esiteltävät tuotteet pöydälle ja perehtymällä niiden käyttämiseen.
Tuotteita esiteltiin siten, että kerrottiin ensin mihin tarkoitukseen ne ovat. Näiden tuotteiden tuoteperhe oli aika suuri ja sen ammattikäytössäkin tarvitsee paljon opettelua ja opastusta. Tuotteita nostettiin silloin, kun niistä puhuttiin ja kerrottiin selkeästi miksi ja missä vaiheessa mitäkin tuotetta tulisi käyttää.
Pisteessä heillä oli mukana myös havainnollistava värikartta, jossa oli kaikki mahdolliset Elumen -värivaihtoehdot. Muuta toimintaa pisteellä ei ollut.
Esittelijät opastivat ja havainnoillistivat siten, että aloittivat itse päätuotteesta ja etenivät kertomaan käytöstä ja tuotteesta itsessään enemmän.


Saksiedustaja analyysi:
Kävin tiedustelemassa saksiedustajalta erilaisista saksista, joita hän oli tullut esittelemään.


Esiintyminen oli reipasta ja esittelijällä oli selvästikin kokemusta. Hän kertoi rauhassa erilaisista vaihtoehdoista ja antoi asiakkaalleen aikaa.
Esittelypiste (jonkinlainen kuva alla) ei oikeastaan ollut häävi, koska itse tuote on saksien esittelyssä täysin pääosassa. Pisteellä oli vain tilauslomakkeita ja iso salkullinen erilaisia saksivaihtoehtoja.
Käytännön järjestelyt olivat ihan ok. Olisi voinut olla jonkinlainen esite, joita ei kuulemma ollut saatavilla kysyessäni. Mukana oli siis tuotteet kauniisti salkussa ja ja tilauslomakkeet kansiossa.
Tuotteita esiteltiin siten, että asiakas sai itse kokeilla käteensä eri tavoin muotoiltuja ja erikokoisia saksia, joista esittelijä kertoi. Hän kertoi pituuksia ja terän kaarevuuksia ja muuta istuvuuteen vaikuttavia asioita. Hän tiesi, minkälaiset sakset voisivat olla opiskelijalle hyvät.
Pisteessä ei ollut muuta toimintaa.
Esittelijä näytti minulle esimerkiksi sen, kuinka mitäkin saksia oli muotoiltu ja mitä milläkin tarkoitettiin. Esimerkiksi terän kaarevuuden vaikutuksen. Hän opasti kertomalla, mihin mitäkin saksia olisi paras käyttää ja missä tilanteissa niillä saa parhaan mahdollisen lopputuloksen.







OEH-analyysi



Tässä on pieni OEH-analyysi tuotemessuilla esittelemästäni Jaffa Palmasta.





Seuranta - messutehtävä

Tuote-esittelyn seuranta


Hoidimme samalla pöydällä esitelleen Jasminin kanssa yhdessä seurantaa, koska kontaktimme oli lähes väistämättä samat. Saimme kummatkin 36 asiakaskontaktia päivän aikana.

Merkitsimme kaikki kontaktimme ihan perustyylillä vetämällä kontaktin tapahduttua viivan paperille.

Tavoitteeni kyllä toteutuivat. Sain jopa odotettua enemmän kontakteja ja olen itse hyvin tyytyväinen. Sain hyvää palautetta opettajilta.

Kehitettävää minulla olisi etenkin siinä, että uskaltaisin paremmin ottaa itse kontaktin asiakkaaseen. Olisin voinut myös ottaa paljon enemmän tietoa vaikkapa tuotteen valmistajasta, jotta olisin voinut kertoa asiakkaille myös, mistä ja miten tuote tulee.

Osasin kertoa tuotteestani englanniksi hyvin, eikä ruotsin kieltä kukaan tullut puhumaan. Olin kuitenkin valmistautunut kummankin kielen puhumiseen.

Tuote-esittelyt koulun kautta ovat hyvä juttu, koska silloin oppii käytännössä ja tässäkin tapahtumassa näki myös muiden esittelytapoja, joista oppi aina jotain.

Kaikin puolin esittely meni ihan hyvin. Saimme mukavasti kontakteja ja saimme nähdä myös muiden esittelyjä. Oli mukava päivä, vaikkakin ehkä iltapäivän esittelijät eivät saaneet yhtä hyvin kontaktia asiakkaisiin, koska opiskelijat eivät olleet enää aktiivisesti liikkumassa aulatiloissa.