keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Tuote-esittelyn havainnointitehtävä

Havainnoin kolmea tuote-esittelyä ja kahdesta tuote-esittelystä otin myös kuvat.

Kuvista näkyy, että esittelypöydät ovat hyvin yksinkertaisia ja pelkistettyjä. Kummallakin pöydällä on esite, jossa on joitakin esittelijän tärkeiksi havaitsemia tietoja esiteltävästä tuotteesta ja loput esittelijä kertoi itse. Myös kolman esittely, josta en ottanut kuvaa, oli todella pelkistetty.

Esiteltävät tuotteet olivat Mikon esittelemä matkalaturi, Joonaksen esittelemät Bästis -koukut ja Artun esittelemä hulavanne. Kaikki esittelyt olivat mielestäni ihan hyviä, vaikka aina onkin parantamisen varaa.



MIKON ESITTELYPISTE
Ensimmäisessä kuvassa näkyy matkalaturin esittelypiste. Kaikilla pisteillä oli samanlainen pöytäliina ja joillekin pisteille oli myöskin sijoitettu kukkamaljakkoja koristeeksi. Matkalaturi oli pieni ja näppärä tuote, jossa oli vähän kuin kaksi erillistä osaa. Esite oli sijoitettu pöydän etuosaan ja se oli mielestäni sille hyvä paikka.

Millaista oli esiintyminen ja asiakkaiden kohtaaminen?
Esittelijä oli rohkeasti pisteellään ja vastasi kaikkiin asiakkaiden kysymyksiin parhaansa mukaan. Esittelijä otti katsekontaktia ja aloitti esittelyn heti asiakkaan saavuttua pisteelle. Esiintyminen oli selkeää ja esittelijä esitteli tuotetta rauhallisesti, vaikka ympärillä olikin paljon hälinää.
Millainen oli esittelypiste?
Esittelypiste oli yksinkertainen ja selkeä, ehkä jotakin rekvisiittaa olisi voinut vielä olla, tai esimerkiksi pakkauksen mukana tullut ohjekirja, josta esittelijä kertoi kysyessäni. Esittelypisteestä kuva ylimpänä.
Miten käytännön järjestelyt oli toteutettu?
Käytännön järjestelyt oli toteutettu ihan hyvin. Pöytä ja esite olivat siistejä ja selkeitä ja tuotteeseen oli selvästi tutustuttu ajan kanssa jo ennen esittelyä. 
Miten tuotteita/palveluita esitettiin?
Mennessäni esittelypisteelle, esittelijä kertoi minulle mistä tuotteesta on kysymys ja vastasi tarkentaviin kysymyksiini pakkauksesta ja käytöstä sekä ulkoisista seikoista tuotteessa. Esittelijä piteli tuotetta käsissään ja ohjasi tuotteen käyttämisessä.
Mitä muuta toimintaa pisteessä oli?
Pisteessä ei ollut muuta toimintaa.
Miten esittelijä havainnoillisti ja opasti asioissa?
Esittelijä kertoi tarkasti, kuinka tuotetta käytetään ja miten mikäkin osa toimii. Hän kertoi myös hyvin, miten mitkäkin asiat toimivat tuotteessa yhteen.

JOONAKSEN ESITTELYPISTE
Toisessa kuvassa on Bästis -koukkujen esittelypöytä. Uskon, että tähän olisi voinut ottaa jotain muutakin rekvisiittaa tai vaikka erilaisia materiaaleja, joihin koukut saa kiinni tms. Mutta toisaalta tuote oli yksinkertainen, eikä pöytää olisikaan voinut täyttää paljoa muulla tavaralla, ettei itse esiteltävä tuote hukkuisi.

Millaista oli esiintyminen ja asiakkaiden kohtaaminen?
Esiintyminen oli suhteellisen reipasta ja esittelijä osasi vastata jotenkuten kaikkiin kysymyksiini, eikä jäänyt sanattomaksi tilanteissa. 
Millainen oli esittelypiste?
Esittelypiste oli yksinkertainen, eikä siinä ollut mitään rekvisiittaa pöytäliinan lisäksi. Esite oli pöydällä näkyvillä ja se oli hyvä. Rekvisiittana olisi voinut käyttää vaikkapa kartongista leikattuja värejä, joita tuotteessa on saatavilla, koska esite oli mustavalkoinen.
Miten käytännön järjestelyt oli toteutettu?
Käytännön järjestelyt oli toteutettu ihan hyvin. Esite ja kaksi esimerkkituotetta oli pöydällä ja esittelijä oli ottanut jonkun verran tietoa tuotteesta etukäteen.
Miten tuotteita/palveluita esitettiin?
Tuotetta esiteltiin puhumalla. Oli hyvä, että esittelijä kehotti asiakasta kokeilemaan tuotteen materiaalia, että sai hieman toimintaa esitykseensä. Esittelijä olisi voinut olla enemmän mukana esityksessä ja tietoa olisi voinut olla enemmän. Esittelijän tulisi myös seistä tuotteensa takana, mutta tämä esittelijä ei osannut vastata, miksi minun kannattaisi ostaa juuri kyseinen koukku. Muuten esittely oli ihan ok!
Mitä muuta toimintaa pisteessä oli?
Esittelypisteessä ei ollut muuta toimintaa.
Miten esittelijä havainnoillisti ja opasti asioissa?
Esittelijä kertoi, kuinka tuotteen voi ripustaa seinälle tms pinnalle. Esittelijä piteli tuotetta kädessään ja näytti, mistä tuote ripustetaan ja muutenkin opasti ja havainnollisti asiassa.  

ARTUN ESITTELYPISTE
Kolmas havainnointipisteeni oli Artun piste. Arttu esitteli isohkoa, painavaa hulavannetta ja kertoi sen olevan hyvä kuntoiluväline. Moni myös kokeili hulavannetta ja Arttu osasi kertoa siitä paljon ja asiallisesti. Artulla oli myöskin esite esittelypöydällään.

Millaista oli esiintyminen ja asiakkaiden kohtaaminen?
Arttu otti rohkeasti kontaktia asiakkaisiin ja oli hienoa, että useampi asiakas keskittyi kuuntelemaan esittelyä eikä esittelijä mennyt sekaisin useammasta asiakkaasta. Tuotetta oli helppo esitellä ja esittelijä näytti myös esimerkkiä siitä, kuinka tuotetta käytetään. Pistin merkille, että esittelijä otti kontaktia ohi kulkeviin asiakkaisiin ja sai asiakkaan kiinnostumaan.
Millainen oli esittelypiste?
Esittelypiste oli hyvin yksinkertainen ja harmistuin, kun ei ollut enempää informaatiota tai vaikkapa jonkinlaista huomionherättäjää. Esimerkiksi ohjekirja tai muu olisi ollut hyvä olla saatavilla.
Miten käytännön järjestelyt oli toteutettu?
Käytännön järjestelyt oli hyvin tehty. Tuote oli kasattava ja se oli kasattu valmiiksi esittelyä varten. Esittelijä oli hyvissä ajoin pisteellään ja oli valmistautunut esitykseensä hyvin. Esite oli ihan ok.
Miten tuotteita/palveluita esitettiin?
Esiteltävä tuote oli helppo esitellä, koska esittelijä piteli sitä koko ajan käsissään ja näytti kuinka se toimii. Tuotetta oli mahdollista testata ja esittelijä esitteli paljon myös puhumalla.
Mitä muuta toimintaa pisteessä oli?
Esittelypisteessä ei ollut muuta varsinaista oheistoimintaa, paitsi että tuotetta oli tosiaan mahdollista testata myös itse, ja moni testasikin tuotetta!
Miten esittelijä havainnoillisti ja opasti asioissa?
Esittelijä kertoi, kuinka tuote toimii ja miten sitä käytetään. Hän myös kertoi, että tuote on koottava ja siinä on kuusi erillistä osaa.


Tapahtuma oli kokonaisuudessaan ihan kiva. Oli kiva esitellä helposti esiteltävää tuotetta ja sain ainakin itse paljon kontakteja ja uskon myös muiden aamulla esitelleiden saaneen kontakteja. Aamun esittelyssä oli valitettavasti paljon enemmän mahdollisuuksia saada asiakkaita ja esittelijöitä, koska kovin moni oli poissa. Esittelijät olivat kummallisen motivoituneita aiempaan suhtautumiseen nähden! Sain ideioita siitä, kuinka pystyn saamaan kontaktia asiakkaisiin ja tajusin, että se onkin koko esittelyn pointti. Tärkeintä on saada asiakas pysähtymään ja kysymään vaikkapa sitä, mitä tuotetta esittelen, koska silloin pystyin kehottamaan asiakkaita osallistumaan arvontaani yms. Asiakkaat olivat onneksi yleensä kiinnostuneita ja esittivät joitakin kysymyksiä.

Tapahtuma oli kokonaisuudessaan siis ihan ok, ei huono!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti